Joonalla on asiaa. Ihmisten puolesta.

Ajatuksia itsensä kohtaamisesta.

 

Seuraavat ajatukset ovat osittain omiani, osittain lukemiani ja kuulemiani. Niiden kautta olen pyrkinyt näkemystäni asiaan luomaan, nyt jaan teille sen mitä olen kokenut oppineeni minuudestani.

 

Kukaan meistä ei ole vain hyvä tai paha. Me olemme niitä molempia, tai oikeastaan, meidän sisällämme on mahdollisuus molempiin. Ulkopuolisen vaikutuksen vuoksi me päädymme pääsääntöisesti valitsemaan kuitenkin vain ne puolet, joista pidämme tai jotka ulkoinen maailmamme näyttää hyväksyvän.

 

Kun olit lapsi, etkö pelännytkin pimeää? Epäilemättä suurin osa meistä pelkäsi, minä ainakin. Enkä usko että kauhean moni meistä osasi kyseenalaistaa tuota pelkoa. Kuin luonnostaan vanhempamme opettivat meitä pelkäämään pimeää. Meidän annettiin ymmärtää, että pimeys piti sisällään paljon tuntemattomia asioita, jotka voisivat vahingoittaa meitä.

Mutta mitä tapahtui sitten, kun laitoimme valot päälle tuohon pimeyteen? Näimme, että nuo tuntemattomat asiat eivät oikeastaan olleetkaan kovin tuntemattomia tai pelottavia. Ne olivat osa tuttua ympäristöämme, ainoastaan piilossa pimeydessä.

Me opimme jo nuorina yhdistämään pimeyden pelkoon ja tuntemattomaan, ja samalla opimme, että noista tunteista joita pimeys herätti, synkistä, ahdistavista ja pelottavista tunteista, oli parempi olla puhumatta, koska ne eivät olleetkaan todellisia silloin, kun valot laitettiin päälle.

Olet varmaan jo tähän mennessä itsekin huomannut, kuinka huomattavasti vaikeampi on laittaa valot päälle sisällämme, kun tunteidemme varjot ja pimeys saapuvat yllemme. Huomattavasti helpompaa on painaa sitä valo katkaisijaa sängyn vieressä. Näin me opimme välttelemään niitä tunteita. Välttely on helpompaa, aina on jotain, johon siirtää huomio. 

“Kaikki on hyvin, ei siellä mitään ole, koitas nyt vaan nukkua.” Sanoi äiti tai isä kun meitä lapsena pelotti. 

Mutta tuolla tunnetason pimeydellä on aivan oma elämänsä, joka varmasti kukoistaa, jos me annamme välinpitämättömyytemme työntää sen syrjään. Ja mitä kauemmin tuo osa meitä saa pimeydessä kasvaa, sitä voimakkaammaksi se tulee.

 

Tämä pelko, joka syntyy tunteidemme kompleksisuudesta, kasvaa ja kehittyy kun me kasvamme ja kehitymme. Ajan myötä se muuttuu eräänlaiseksi varjoksi, joka seuraa mukanamme mihin ikinä menemmekään. Piilostansa se vaikuttaa jokaiseen valintaamme, huomattavasti useammin, kuin edes itse tajuammekaan tai uskallamme myöntää.

Tosiasiassame ponnistelemme todella paljon tukahduttaaksemme ja piilottaaksemme sen itseltämme ja muilta. Se on meidän pimeä puolemme (The Dark Side, kuten Yoda sitä kutsui). 

Puolemme, jota häpeämme ja jota pelkäämme tuoda esiin. Torjunnan ja väistelyn kautta me epäonnistumme huomaamaan, että tuo epäselvä pimeys pitää sisällään myös meidän vahvuutemme.

Lapsuudesta ja menneisyydestämme peräisin olevista syistä, peloistamme, me kiellämme ja piilotamme tuon pimeän puolemme tutkimatta sitä. Vastapalveluksena se estää meitä koskaan aidosti ilmaisemasta itseämme.

Uskaltaudun tässä sanomaan, että oman pimeytemme piilottaminen on erittäin korkea itsepetoksen muoto. Kätkemällä tuon puolen itsestämme, me ikään kuin sanomme,että me emme ansaitse itsemme kokonaisuuden esiin tuomista eli meissä on jotain selkeästi vialla. Ja näin salaisuudet, manipulointi ja esittäminen muuttuvat osaksi itseämme. Me emme uskalla paljastaa todellista minäämme, koska pelkäämme tuota varjoissa piilottelevaa puolta itsessämme ja sitä miten muut siihenvoisivat reagoida.

 

Kuten edellä mainitsen, pimeytemme voi esittäytyä heikkoutena, tai vahvuutena. Tuleminen tietoiseksi itsestään kokonaisuutena, tarjoaa mahdollisuuden ilmaista sitä vahvuutena. Mutta mikäli siltä sulkee silmänsä, sillä on vahingollisia seurauksia.

Mitä enemmänme tukahdutamme näitä itsemme pimeitä nurkkauksia, sitä enemmän me kohtaamme henkilökohtaisia vastoinkäymisiä. Riippuvuuksia, ahdistusta, epäonnistuneita ihmissuhteita ja töitä, sekä tiedostamattoman käytöksemme aiheuttamia tuhoja muille ja itsellemme. 

 

Näin kävi itselleni, huomasin kulkevani eräänlaista valheellisen minuuden kehää, kehää jonka loivat itsekkyyden ja narsistisuuden piirteet (nämä vallan ja voimanpiirteet kehittyivät, koska en pitänyt herkkyyttä ja empatiaa piirteinäni), jolle tietyt tapahtumat olivat nuoruudessani antaneet kasvualustan. Tahtomattani (ja joskus myös tahtoen) loukkasin ja vahingoitin muita ihmisiä. Lopulta tulin käytöksessäni pisteeseen, jossa en enään kyennyt syyttämään tai tuomitsemaan muita, vaan jouduin hyväksymään itseni (yritin kyllä kaikkeni väistellä sitä) virheineni, heikkouksineni ja ennen kaikkea, tekoineni joilla olin ihmisiä ympärilläni loukannut, ja hyväkseni käyttänyt. Muistan kuinka itkin lähes taukoamatta kolme päivää kotonani tuota häpeää, jonka ymmärsin johtuvan itsestäni, eikä kenestäkään muusta.    

 

Kun uskallamme tulla tietoiseksi ja myöntää oma pimeä puolemme, alkaa tuo kadoksissa olleen kokonaisuutemme paraneminen. Mutta niin kauan, kuin me valitsemme sulkea silmät itseltämme, heikkouksinemme ja pahoine ajatuksinemme ja tekoinemme, vanhat haavat tulevat vuotamaan ja luovuttamaan myrkkyä elämiimme.

 

Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa itseämme siitä, että pimeä puolemme on aina subjektiivinenja jokaisen ihmisen itsensä piilottama. Se mikä minulle oli pelottavaa ja heikkouttani esiin tuovaa, voi olla toiselle hänen vahvuutensa. Meidän on itseymmärrettävä ja kohdattava omat menneisyytemme piilotetut puolemme. Usein kuitenkin länsimaisessa yhteiskunnassamme käy niin, että miehillä piilotetut ja tukahdetut tunteet liittyvät feminiinisiin puoliin, herkkyyteen,tunteellisuuteen ja pehmeyteen, kun taas naisilla maskuliinisiin puoliin, aggressiivisuuteen, kunnianhimoon ja voimaan. Unohtamatta kuitenkaan sitä, että asia voi olla myös täysin päinvastoin, riippuen täysin kasvatuksesta ja kokemuksistamme.

 

Mikäli ihminen valitsee lähteä kulkemaan henkisyyden (tarkoitan tällä halua kasvaa tietoiseksi itsestään ja omista sisäisistä vaikuttimistaan) polkua elämässään,on hänen ensimmäisenä paljastettava itsensä ja alettava ymmärtämään omaa pimeää puoltaan. Keskittyminen vain ja ainoastaan iloon, onneen ja rakkauteen pitää meidän kyllä poissa häpeän, syyllisyyden, mustasukkaisuuden, ahneuden, kilpailun, himon ja aggresiivisuuden tunteista, mutta juuri nuo tunteet ovat niitä tunteitä, jotka meidän tulee oppia hallitsemaan ja ymmärtämään, jotta voimme oppia puhdasta iloa, onnea ja rakkautta. 

 

Myös eräät henkiset harjoitukset, kuten meditointi, voivat käydä vaikeiksi jos yritämme sivuuttaa joitain puolia itsestämme. Niiden tukahduttaminen näyttäytyy meille ensimmäisenä kun suljemme silmämme, eikä mielemme ja sydämmemme osaa hiljentää puoliamme, joita emme osaksi itseämme hyväksy. 

Syvällä sisimmässämme me tiedämme, että nämä ominaisuudet ja tunteet ovat osa meitä, ja että niiden piilottelu johtaa meidät valheelliseen elämään ja välillä tiedostamattomaan itsetuhoiseen käytökseen, tulemme satuttamaan läheisiämme ja niitä joista välitämme, ja tämä siksi, että emme osaa hyväksyä itseämme kokonaisuutena. Näin ainakin minun elämässäni.

 

Jos emme tunnusta ja syleile pimeää puoltamme, henkisyytemme ja henkilökohtainen kasvumme on hyvin rajallinen. Kun kieltäydymme hyväksymästä tiettyjä puolia itsessämme, se tulee näkymään tarpeessamme etsiä kokonaisuuttamme toisista, toisin sanoen,riippuvuudestamme toisista ihmisitä, ystävistä, perheestä, puolisosta.

Me alamme myös samaistua liikaa siihen puoleen itsestämme, jonka olemme oman todellisuudesta tekemiemme havaintojen kautta hyväksyneet ja luoneet. Tämä taas muokkaa persoonallisuuttamme, (Latinaksi, A persona (plural personaeor personas), alun alkaen persona sana kuvaa roolia, jonka näyttelijä ottaa esitettäväkseen), pinnallista puoltamme, jonka sitten esittelemme maailmalle itsenämme.

Meidän erilaiset roolimme ja persoonamme yrittävät parhaansa, jotta voisimme tuntea itsemme arvokkaaksi ja rakastettavaksi. Joillekin se tarkoittaa olla älykäs,menestyksekäs, kaunis tai voimakas, toisille se saattaa tarkoittaa juuri päinvastaista. Miten ikinä persoonallisuutesi yrittää sinua sitten kontrolloidakaan, se jää vain yritykseksi tulla rakastetuksi jonain, mitä sinä et ole.

 

Omassa elämässäni ja kokemuksessani tiedän, että tulen lopun elämäni ajan olemaan itsekäs ja narsistinen persoonallisuus, mutta se ei tarkoita sitä, että tulisin lopun elämääni käyttäytymään niin. Päinvastoin. Ne ovat osa minua, mutta minä itse voin valita sen, kuinka minä käyttäydyn toisia ihmisiä kohtaan. En väitä, että olisin täysin “tervehtynyt” heikkouksistani, mutta väitän, että ajan ja kokemusten karttuessa se on mahdollista, kun vain uskallan toimia niinkuin sydämeni epäitsekkyydessään minulle kertoo.

 

Niin kauan kuin tämä osittainen kuva meistä itsestämme pysyy koskemattomana piilossa, me emme elä kokonaista elämää. Viestimme ulospäin kuuluukin; minä en halua näyttää tai tuntea tiettyjä osia sisälläni, joten mieluummin tuomitsen muita, jotka uskaltavat elää ja näyttää sitä, mitä mina en uskalla. Näin valitsemme sisäisenja ulkoisen jakautuneisuuden, joka todellisuudessamme on oikeastaan jatkuvan eristäytyneisyyden tuskallinen häkki, maanpäällinen helvetti.

 

Matka valoon käy pimeyden kautta. Halusimme sitä tai emme, pimeä puolemme on erittäin aktiivinen,vaikka se olisikin kätketty syvälle sisäämme, eikä ulkoinen minämme olisi siitä edes tietoinen. Mutta siellä se on, jatkuvasti pyytäen tunnustusta itselleen. 

“Anna, anna. Minä, minä. Lisää, lisää.”

 

Kun vihdoin haluamme tutustua tuohon pimeään puoleemme, tulisi se tehdä turvallisessa ja rakastavaisessa ympäristössä, sillä se pelkää omia kasvojaan ja sitä millainen se on. Niin kauan se on elänyt varjoissa ja pimeydessä, että esiin tuleminen on sille kovin pelottavaa, olemmehan sen sinne itse työntäneet. Kun se tuntee olevansa hyväksytty (vain sinä voit tuon tunteen sille antaa), me voimme aloittaa tarkastelun, me voimme alkaa näkemään sen mitä me olemme piilotelleet tietoisuudeltamme. 

Ja mitä kaikkea me tulemmekaan löytämään. Sisältämme löytyy niin paljon kiillottamattomia timantteja, vahvuutta, luovuutta ja kauneutta, asioita joita olemme pitäneet piilossa muilta, etteivät he tuntisi oloaan pieniksi, uhatuiksi tai pelotelluiksi. Oman pimeän puolemme hyväksyminen ja helliminen on välitön askel kohti paranemista ja tervettä itserakkautta.

 

Lopulta, kunme aloitamme tämän jännittävän ja tarpeellisen matkan kokonaisuuteemme, me emme ehkä täysin tiedosta sitä, kuka me oikeastaan olemme, mutta se johtuu vain siitä, että olemme oppineet ja tottuneet erilaisiin naamioihin joita olemme elämämme erilaisissa rooleissa (kotona, koulussa, töissä, harrastuksissa,ystäväpiireissä jne) käyttäneet. Todellinen minämme ilmaiseminen tuntuu siis varmasti oudolta, ja jopa pelottavalta, mutta pian uudet mahdollisuudet, valinnat ja käsitykset käyvät vahvemmiksi.  Sinä tunnet itsesi vahvemmaksi, kun huomaat ettei sinun tarvitse muuttaa itseäsi sen perusteella, missä olet, kenen kanssa tai mistä syystä.

 

Yllättäen me uskallammekin kohdata monet elämämme haasteet ja pelot rohkeasti ja esittämättämitään. Meidän voimamme olla tässä maailmassa kokonaisena, omana itsenämme kasvaa. Joten oikeastaan kysymys kuuluukin tässä vaiheessa, mitäs me oikein enään odotamme?

 

kirjoittanut 

Joona Sarisalmi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija